Aamulaskuri
Tulos
Tulokset lasketaan tähän
Ohjeet
Siviilipalveluksen alkamispäivä:
- Tähän laitetaan koulutusjakson alkamispäivämäärä.
- Koulutusjakson alkamispäivämäärä merkitään myös niissä tapauksissa, joissa koulutusjakson jälkeen pidetään HSL:a ennen työpalvelun aloittamista.
- Jos velvollinen on ollut esim. lykkäyksellä ja aloittaa työpalvelun niin, ettei sitä edellä suoraan palvelus toisessa palveluspaikassa tai koulutusjaksolla, merkitään työpalvelun aloituspäivämäärä ja aiemmin suoritetut päivät siviilipalveluksessa merkitään erikseen kohtaan ”aiemmin suoritetun siviilipalveluksen määrä päivinä”.
Aiemmin suoritetun siviilipalveluksen määrä:
- Tähän kohtaan merkitään aiemmin suoritettujen siviilipalveluspäivien määrä.
- Kohta täytetään vain, jos palvelus ei ole jatkunut keskeytymättä alkamisestaan lähtien.
- Mikäli yksikin päivä aiemmin suoritetusta siviilipalveluksesta on tapahtunut ennen päivää 1.1.2008, merkitään rasti ruutuun.
- Palveluksen suorittamisajankohta vaikuttaa palvelusajan pituuteen (uusi tai vanha siviilipalveluslaki).
Suoritetun varusmiespalveluksen määrä:
- Tähän merkitään armeijassa suoritetut päivät ilman kertoimia.
- Mikäli siviilipalvelusvelvollinen ei ole käynyt varusmiespalveluksessa, kohta jätetään tyhjäksi.
- Mikäli velvollinen on suorittanut joskus varusmiespalvelusta, ja siviilipalvelusta on suoritettu päiväkin ennen vuotta 2008, merkitään rasti alempaan ruutuun. Se vaikuttaa varusmiespäivien kertoimeen.
- Jos siviilipalvelus on alkanut 1.1.2008 jälkeen, ei suoritetun varusmiespalveluksen ajankohdalla ole merkitystä.
Varusmiespalveluksen määrätty kesto:
- Valitaan montako päivää varusmiespalvelus olisi kestänyt, jos se olisi suoritettu loppuun armeijassa.
- Jos varusmiespalvelua ei ole lainkaan, valitaan kohta ”Ei määrätty”.
- Esim. merkintä ”armeija 3/180” tarkoittaa kolmea suoritettua varusmiespäivää ja määrätty kesto on 180 pv.
HSL- tai poissaolopäivät:
- Jos sinulla on poissaolopäiviä, laita ne näihin kohtiin.
- Päivät tulee laittaa oikeisiin kohtiin jotta päivärahan korotuspäivien laskenta menee oikein.
- Jos et ole kiinnostunut korotuspäivämääristä, voit laittaa kaikki poissaolopäivät vaikka ensimmäiseen kohtaan.
HUOMIO !!! Jos Internet Explorer selainta käyttäessä ei aloituspäivämäärän kohdalla tule päivämäärä pudotusvalikkoa syötä päivämäärä muodossa vvvv-kk-pp (2011-10-08)
Klikkaamalla laske-painiketta laskuri laskee kotiuttamispäivän sekä päivärahan korotuspäivämäärät.
Laskuri
Tulos
Tulokset lasketaan tähän